Skip to content

Rikosrekisteri

Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan:

  • ehdottomaan tai ehdolliseen vankeusrangaistukseen
  • ehdollisen vankeuden ohella sakkoon (oheissakko), yhdyskuntapalveluun tai valvontaan
  • yhdyskuntapalveluun
  • nuorisorangaistukseen tai nuorisorangaistuksen sijasta sakkoon
  • viralta pantavaksi tai
  • jätetään syyntakeettomana tuomitsematta.
  • Esimerkiksi näpistyssakosta ei tule rikosrekisterimerkintää, vaan merkintä poliisirekisteriin.

Poliisirekisteri

Kaikista tuomituista rikoksista menee merkintä poliisirekisteriin, jonka tiedot ovat poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen käytettävissä. Tiedot poliisirekistereistä poistetaan yleensä 1-20 vuoden välillä riippuen siitä, että minkälaisesta tiedosta on kyse. Esimerkiksi näpistyssakko ja vahingontekomerkintä poistuvat noin kolmessa vuodessa. Omia merkintöjä poliisirekistereissä voi käydä kysymässä omalta poliisilaitokselta. Kyselyn voi tehdä kerran vuodessa ilmaiseksi.

“Alle 15-vuotiaana tehdyt hölmöilyt poistuvat vuoden päästä siitä, kun on täyttänyt 18-vuotta, jos merkintä ei ole jo muuten poistunut. Merkinnät eivät kuitenkaan poistu, jos on siinä välillä töpeksinyt tai juttu on ollut sellainen, että seurauksena voi olla vain vankeutta.”

IRC-Gallerian lähipoliisi

Mihin rikosrekisteri vaikuttaa?

Rikosrekisterimerkinnällä voi olla vaikutus työnhaussa tai armeijan suorittamisessa. Oman rikostaustaotteen voi tilata Oikeusrekisterikeskuksesta esimerkiksi työnantajaa tai lupaviranomaista varten.

Milloin rikosrekisteri poistuu?

Tiedot poistetaan rekisteristä eri aikoina rangaistuksen ankaruuden mukaan. Aika lasketaan tuomion antamispäivästä lukien:

5 vuoden kuluttua poistetaan tiedot henkilön ehdollisesta vankeudesta, ehdollisen vankeuden ohella tuomitusta sakosta (oheissakko), yhdyskuntapalvelusta tai valvonnasta, nuorisorangaistuksesta ja sen sijasta tuomitusta sakosta, viraltapanosta tai yhteisösakosta.

10 vuoden kuluttua poistetaan tiedot enintään kahden vuoden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta tai yhdyskuntapalvelusta.

20 vuoden kuluttua poistetaan tiedot yli kahden ja enintään viiden vuoden vankeusrangaistuksesta tai syyntakeettomana tuomitsematta jättämisestä.